ABOUT ME

                            Olen siis Iida, tämän blogin 13 vuotias pitäjä Keski-Suomesta.

Valokuvauksen ja bloggaamisen lisäksi harrastan piirtämistä ja lukemista. Musiikki on myös tosi suuri osa elämääni. Olen harrastanut nukkeilua kohta kaksi vuotta, ja omistan kaksi nukkea jotka ovat Pullip Ditaja Pullip Nana Chan.

Bell'in olen omistanut jo 2 vuotta, mutta ensimmäisen vuoden se lojui kaapissa, rikkinäisen kehonsa, sekä takkuisten hiustensa kanssa. Kesällä tänne kotiutui uusi neitokainen, Delice.

Blogeja olen pitänyt ennen tätäkin, mutta ne tyssäsivät täysin, koska ei ollut inspiraatiota.

Piirtäminen on suuri osa elämääni. Aloitin piirtelyn mangasta, harmi vain että olen hukannut sen ensimmäisen mangatyöni, oli nimittäin niin kulmikkaat kasvot, ettei kukaan voi uskoa. Kehityin huimasti, ja mangan piirtely alkoi jäädä, ja tilalle tuli lyijykynäpiirrokset ihmisistä.

Kuvailen Canon Eos 1200d kameralla, joka kotiutui tänne kesällä 2015


1 kommentti:

  1. Vaikutat todella kivalta:D Mäkin tykkään kauheesti musiikista (Ehkäpä myös siksi koska laulan) ja piirtämisestä :3 Olisitpa sä nähny mun ekan manga piirustuksen :DD Sun oma oli varmasti hienompi ^^^:D

    VastaaPoista