keskiviikko 24. helmikuuta 2016

UUSI ALKU

Heippa!




Mulla on niin paljon kerrottavaa, etten tiedä mistä aloittaa.
Kuten varmaan olettekin huomanneet, pidin blogia tauolla pari kuukautta. Jo viime syksystä mulla on ollut sellanen tunne, että tässä blogissa on joku asia, joka latistaa mun nukkeinnostusta. Lopuksi tulin siihen tulokseen, että itselleni parasta olisi aloittaa aivan puhtaalta pöydältä. Tämä tarkoittaa sitä, että vanha kuvatarina on nyt poistettu, samoin neitieni menneisyys on historiaa. Sivut eivät ole kuitenkaan vielä läheskään valmiit ja ajattelin ilmoittaa niiden valmistumisesta seuraavassa postauksessa. 
Uusi kuvatarina on jo suunitteilla, ja ehkäpä ensimmäinen osa ilmestyy tänne jo ensiviikolla. Toisena asiana oli se, että esikoiseni täytti 15.2 jo 3 vuotta, joka tarkoittaa, että minunkin on tullut nukkeiltua jo kolme vuotta! Aika menee hirveän nopeasti, vastahan olin repimässä neitiä Mollamaniasta saapunesta paketista :D

Ymmärrän, jos tämä kaikki aluksi tuntuu sekavalta, mutta itselleni tämä oli kaikista vaihtoehdoista se selkein. Tässä samalla olen miettinyt sitä kun 100 lukijaa jossainvaiheessa täyttyy, niin voisitte heitellä halutessanne ideoita kommentteihin mahdollisesta "tapahtumasta" esim. kysymyspostaus taikka jokin muu?

Pidemmittä puheitta, siirrytään tänään kuvaamaani pikkuiseen shoottiin! Toivottavasti tykkäätte :)


       
 photo IMG_3687_zpsdqeyaefp.jpg  photo IMG_3686_zpsqem4qzlt.jpg  photo IMG_3675_zpsymasb0km.jpg  photo IMG_3672_zpscumdqqwk.jpg  photo IMG_3693_zpsvva02scp.jpg  photo IMG_3683_zpsoqsnqhip.jpg

13 kommenttia:

  1. Et usko kuinka ihana oli taas katsella sun kuvia ja tätä postausta ♥ Luultavasti monen muun tavoin mun ensimmäinen reaktio ei ollut ilahtuminen kun luin, että deletoit ainakin meidän lukijoiden nähtäviltä kaikki edelliset, nostalgiset ja vanhat tarinakuviot. Mutta ajattelen myös kirjoittajan etua ja jos tää tuntui parhaalta vaihtoehdolta, niin sitten se on. Nyt sitten en malta oottaa mitä oot suunnitellut tuleviin tarinoihin! Mä ainakin toivoisin sadan lukijan kohdalla jotain erilaista. En ehkä tyypillistä kysymyspostausta (osittain siksi koska oon huono keksimään kysymyksiä .. ) tai giveä ymsyms vaan jotain, persoonallisempaa? Kuvista sen verran että rakastan juuri tän tyyppistä, hentoa ja kevyttä sävyä kuvissa joka saa kaiken tuntumaan niin helpolta. Ja sitä miten kuvakulmissa erottuu Delicen mallin enkelimäiset kasvot ja vaalea, kaunis peruukki ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, et kaikki ei ilahtuis tosta, ja varmaan vielä joskus itekkin tuun miettimää, että mitäköhän sitä on tullut taas tehtyä :D Kiva, et kuitenkin ymmärrät päätöstäni. (Pls kuulostan ehkä liian vakavalta :D ) Itsestänikin olisi kiva keksiä jotain ihan uutta ja just tällaista persoonallista! Kiitos kuitenkin taas kommentistasi Memey :)

      Poista
  2. Tämän päivän messenger keskustelut be like, Iida: moi kunnostan mun blogin

    Ja näköjään oikeesti teit sen, oon ylpee :)) Mut oikeesti Delicenkin menneisyys oli niin mahtaisa ja Juliet aka Jules :(( Jään kaipaamaan mutta hei 'new year new me' eikös niin :DD Mut nyt ota ittees niskasta kiinni ja kirjota menneisyydet ja kirjota uus tarina ja laita kiiltävänaama minttii :) Ja oikeesti raahaudut ulos kuvaamaan mun kanssa, vaikka sit talvilomalla ^^

    Kuvista ei mitään valittamista (paitsi että hylkästi yhteiskuvat bellin kanssa) Tosi kivan valosia ja näi :) Delice on oikeesti aika håt ja oikein sievän näkönen <33

    Mut en tiiä miten ikinä pystyn äkisti ajattelemaan Delicen jonain ihan muuna, kuin näkijänä vai mikäs risteytys se olikaan. Ja mikä pahinta, ettei Bell enää yritä pelastaa Cheriseä :'( Okei okei, just kidding, oikeesti ootan uutta tarinaa innolla!

    mut silti itkettää

    broken heart never mend

    :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tosiaan, kun muut lupailee olla juomatta tai polttamatta, niin minä lupaan näyttää Bellin naamaa täällä blogissa entistä enemmän ::) Myös Bellin kuvaamisongelmat on selätetty (lukuunottamatta neidit naamaa, johon tuleekin sitten kesällä muutosta ::)) ) ja voin ehkä jopa alkaa kuvaamaan sitä (Cherisen kanssa :)) )

      Eläpä nyt, eihän sitä tiedä, saatan pitääkkin joitakin asioita samana, eli Delice saattaakin olla ehkä jotain näkijän kaltaista...näätpä sitten ensiviikolla :)) Mut kyllä, aika rip Juliet-Jules, mutta edelleekään ei voi tietää, jospa hänkin vielä joskus kotiutuu tänne :))
      Kyllähän sä tässä kommentissa vähän kehuitkin joten kiitosta siitä :)

      Btw

      Mikäs se sun "olin kuvausreissulla ja muurahainen on nyt mun uus bff"- juttu blogissas olikaan ::D ? Sinuna en siis iha huutelis, se mun tarina oli nimittäin aika mahtipontinen, eikös ;)

      Poista
  3. Voi kuule ihanaa, että postasit! ❤(╯3╰)♡ Oijoij, ootkos kolme vuotta jo nukkeillut!!?
    Awwww♥ On se Bellkin jo niin iso tytteli.
    Harmi että poistit vanhat tarinasi. ;﹏﹏; Mutta kyllä sen sun päätöksen ymmärtää.
    Onneksi jatkat kuvatarinoiden tekoa silti! Rakastan lukea sun kuvatarinoita, myös jatkossa yhtä paljon, kuin ennenkin!! ┐( ̄(υ) ̄)┌

    Mutta Delice on aivan upea tuossa shootissa! Kuvat on niin tarkkoja ja kauniita + tää musiikki on niin hyvä & kaunis.. ;3; kuuntelensitänyt♡

    Haluan ehdottomasti nähdä pian sulta uusia postauksia ja kuvia!
    Postaile rauhassa ja toteuta upeita ideoita, kun vain ehdit! (○´3`)ノ♥❤

    Voisit tehdä vaikka jonkun kysymyspostauksen, taikka, jonkun muun ihanan erilaisen juhlapostauksen. Tiedän, että sulta onnistuu varmasti keksiä se sadan lukijan juhlis. ;3
    Itse oon Memeyn kanssa samaa mieltä: tee jotain hieman persoonallisempaa vaikka (~^ω^)~♥♥♥

    POSTAILEHAN TAAS~♡❤♡❤♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Siniapila ( Toi nimi on selvästi se millä aina kutsun sua, joten jos ei haittaa niin käytän sitä jatkossakin ^^)
      Ihanaa kuulla, että tykkäät lukea tarinoitani ^^ Nyt tosiaan itelläni alkaa loma, joten ehdin kuvailemaan enemmän ja tekemään postauksia valmiiksi :)
      Onneksi 100 lukijaan on vielä jonkinverran matkaa, niin voin ideoida jotain spesiaalimpaa :3
      Vielä kerran kiitos! ♥

      Poista
  4. Tosi ihana postaus jälleen kerran♥
    Sun vanha kuvatarina oli niin hyvä :( Mut on tosi kiva, että alotat uuden♥3♥
    Itse olen nukkeillut vasta vuoden ja sie oot nukkeillut 3 vuotta♥ Kuvista huomaa, että oot alan mestari:3
    Kuvat oli vaan aivan ihania ja ihanasti sopi toi musakin niihin♥

    Postaile pian♥u♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!♥ Vai, että ihan mestari :o Heh, harvoin jään sanattomaks kehuista, mut oon niin hämilläni, että mua sanotaan mestariks, etten osaa oikein vastata muuta kuin, että kiitos hurjasti! ♥

      Poista
  5. Hienoa, että keksit syyn miten voisit nostattaa nukkeintoasi!^-^ Uusi banneri on muuten oikein sievä:* Olet muuten nukkeillut todella kauan. D:♥ Pakko sanoo shootista, että se on ihanan valoisa ja jotenkin niin ihanan suloinen >w<♥ Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni ^^ Kiva että tykkäät :) Delice ja minä kiittelemme :3 Ja samoin!

      Poista
  6. Ihana oli tätä katsella ja musiikki oli mainio vaihtoehto kuviin! Kuvat olivat hyvä laatuisia ja neiti on upea!♥♫
    On välillä hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä ja varsinkin hyvä, että se nosti nukke intoasi!♥ Postaile pian, sillä nää kuvat on niin upeita ja tykkään katsella postauksiasi!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Delice kiittelee ^^ Kiva, että tykkäsit shootista ^^ Juu, postailen :)

      Poista
  7. Todella kaunis kuvashootti, valitsemasi kappale loi tähän upean, kevyen tunnelman. ♥ Ihanaa kolmatta dollyversarya, odotan mielenkiinnolla tulevia postauksiasi! ^^

    VastaaPoista